Joonas Konstigista Joonas Konstigille: Muutama lause lihasta

http://pastebin.com/Kv6EGPUN

Joku Facebookissa linkitti Oikeutta eläimille -seinälle kirjailija Joonas Konstigin kirjoituksen "Lihan ilot", joka esitellään seuraavin sanoin: "Miten ihmeessä lihalla voi nykyään olla niin huono maine, sehän on ihmiselämän perusaines, sanoo kirjailija Joonas Konstig. Hän vaihtoi vegetarista onnelliseksi lihansyöjäksi."

Linkittäjä varoitti, että teksti on inhottavaa. Ryhdyin siis lukemaan sitä jo valmiiksi huonovointisena.

Tässä perusteellinen vastaukseni.

Reilut kaksi vuotta sitten kohtalo - johon en usko - teki jotain ilkeää: se heitti minut väärään paikkaan väärään aikaan (lue: oikeaan paikkaan juuri oikealla hetkellä), teki sen itse asiassa kolme kertaa lyhyen ajan sisällä. Kohtalo (sattuma) pakotti minut näkemään liikaa.

Viime vuoteni ovat rytmittyneet tiettyjen henkilökohtaisten läpimurtojen mukaan. Nuo läpimurrot ovat tarkoittaneet kehitystä älystä viisauteen: aikaisemmin tiedeusko, usko pyhään luonnollisuuteen, oli ainut arvo joka merkitsi minulle jotain, ja siksi olin kasvissyöntiä ja etenkin kaikenlaista uskonnollisuutta kiivaasti vastustava höyrypää. Äly oli tärkeintä mitä ihmisellä saattoi olla, kunnes elämä ja varsinkin rikokset elämää vastaan opettivat minut ymmärtämään, että viisauden - kuuntelun, myötätunnon ja ymmärryksen - rinnalla kylmä äly ei merkitse mitään. Kylmä äly on syyllinen ihmiskunnan historian suurimpiin rikoksiin, ja nuo rikokset tapahtuvat juuri nyt: kun joukko ihmisiä muuttuu psykopatian sääntöjen mukaan toimivaksi järjestelmäksi, karsiutuvat kuuntelu, myötätunto ja ymmärrys pois. Jäljelle jäävät vain kylmä äly ja mukaan joutuneiden ihmisten tuskastuttavat tekosyyt.

Näinä vuosina olen oppinut, ettei lihansyöjillä ole argumentteja. Tai totta kai heillä on "argumentteja", mutta ne ovat niin pohjattoman huonoja, että heidän on yksinkertaisesti pakko tiedostaa niiden kelvottomuus itsekin. Lihansyöntiään puolustaessaan (usein reaktiona hyökkäykseen, vaikkei heitä vastaan ole hyökätty) he huutavat ja puhuvat pitkään ja hätäisesti kuin yrittäen väsyttää vastapuolen tai hukuttaa tämän vasta-argumentit kaiken metelin alle.

Jokainen syy syödä lihaa vuonna 2011 on tekosyy. Koska yritän olla viisas, kiva ja ennakkoluuloton, koska ennen kaikkea yritän kuunnella, avasin siis linkin Joonas Konstigin tekstiin päättäen ajatella, että tulen nyt vastaanottamaan todellisia argumentteja. Päätin lukea tekstin huolellisesti, oppia jotain uutta. Valehtelin itselleni tietoisesti, koska tiesin millainen kokemus tulisi olemaan. Se tulisi olemaan (ja myös oli) kuin olisi seurannut, miten lasta hakataan kuoliaaksi, ilman mitään mahdollisuutta puuttua tapahtumiin: Miksi lyöt? Kuinka perustelet tuon itsellesi? Kuinka voit perustella tuon itsellesi? Uskotko tuohon itse? Etkö näe mitä teet? Mikset... yksinkertaisesti... lopeta.

Harmikseni tiesin etukäteen mitä saatoin kirjoittajalta odottaa. Olin nimittäin katsonut Ylen puuhaamaa "suurta ruokakeskustelua", jossa keskusteltiin polveilevasti ruoasta muttei mistään mikä ruokakeskustelussa on tärkeää. Samaan tilaan, muistaakseni vierekkäin, oli tungettu kirjailijat Johanna Sinisalo ja Joonas Konstig, joista ensin mainittu yritti yllä mainitun kaltaisessa tilanteessa (Miksi lyötte?) tuoda keskusteluun ruoan syöjien lisäksi niitä, joita syödään. Toisin sanoen hän yritti muistuttaa, että aiheessa oli moraalinen taso. Kuinka tehdä se huoneessa, jossa lähtöoletuksena oli, että ihmisravintoon liittyvät ongelmat ovat pelkästään käytännöllisiä, lähinnä kouluruokailuun liittyviä pikku pulmia? Kuinka tehdä se huoneessa, jonne Joonas Konstig on saapunut kertomaan että karppaa?

Sinisalo - joka oli puhuessaan tehnyt jonkinlaisen karppauksen käytäntöön liittyvän virheen - kysyi Konstigilta oikaisua, ja silloin todella hätkähdin inhosta. Konstigin kasvoille ilmestyi häviävän huomaamaton mutta minulle vaikka kilometrien päähän erottuva varjo, tavoittamaton, viileä ilme - lynkkaajan ilme. Tajusin, ettei Konstig ole vain keskiverto viaton laiskanpulskea laihduttava karppaaja, siis passiivisesti kiusaamista jonkin matkan päästä katseleva rivikoululainen, vaan todella, aktiivisesti, henkilökohtaisesti omistautuneella tavalla kiusaaja. Että hän on kiusaa tietäen kiusaavansa. Että hän on perustellut valintansa itselleen.

Tekstiin siis.

Leimallisinta kirjoituksessa on sekavuus. Siinä puhutaan paljon, mutta mistään ei saa otetta; tämän voisi hyvällä tahdolla ajatella jonkinlaiseksi taiteelliseksi tyylikeinoksi, mutta tarkoituksena lienee halu sanottavan puutteessa uuvuttaa lukija. En voi ottaa kantaa argumentteihin, koska niitä ei ole. Esseessä tiedostetaan, että liha on moraalinen kysymys, mutta Konstig käsittelee sitä niin kuin mitään moraalista tasoa ei olisi. Kuin ihminen ei ylipäätään olisi moraalinen olento. Konstig ymmärtää, jopa myöntää, että kasvissyönnin perusteet ovat moraaliset, muttei millään tavoin ota kantaa näihin perusteisiin. Hän tiedostaa kasvissyöjän argumentit, muttei edes yritä kumota niitä. Hän ei tarjoa moraalisia tai eettisiä perusteita asennoitumiselleen vaan puhuu ravintotieteestä, aivan kuin ravintotiede olisi asia, jonka rinnalla mikään ei paina mitään. Ajatuskulku kulkee jotakuinkin näin: "Lihateollisuuden takia eläimet kärsivät silmittömästi, ihmiset näkevät nälkää, ympäristö saastuu ja maapallo tuhoutuu. Soijansyöjät pissaavat estrogeenipissaa. Syökää lihaa, se on luonnollista." Onkohan Konstigille kirjoittaessaan tullut tunne, että juttu hajoaa käsiin? Onkohan hän tekstin valmiiksi saatuaan miettinyt, että hienolta näyttää, mutta hetkinen...

Esseen todellinen aihe onkin soija. Sen sijaan, että Konstig ottaisi kantaa näennäiseen aiheeseensa - lihansyönnin oikeutukseen - hän täyttääkin miltei koko esseen höpertelemällä soijan syömisen katastrofaalisista seurauksista jne. Kasvissyöjät ovat siis jonkinlaisia tynnyrikaupalla soijaa naamaansa kaatavia, hämärän soijateollisuuden huijaamia ihmispoloja, jotka kärsivät vaarallisessa lihanpuutteessa moraalisten humanistisyidensä takia. Näihin moraalisiin syihin, kuten sanottua, Konstig ei ota mitään kantaa. Ne eivät esseessä ole olemassa, siitä huolimatta että ne mainitaan. (Leikin nyt, että soijasta keskustelemisella on jokin olennainen merkitys keskustelussa lihansyönnistä, ja mainitsen, etteivät päiväni kulu soijaa ahmiessa. Syön sitä aina silloin tällöin. Silloin tällöin syön myös liköörikonvehteja, mutta ruokavalioni ei rakennu niiden varaan. Kieltäydyttyäni nyt jo jonkin aikaa syömästä lihaa voin sanoa, että voin fyysisesti paremmin kuin koskaan lihaa syödessäni. En kuitenkaan, toisin kuin Konstig, koe tarvetta väittää ruokavaliotani terveydellisesti ylivoimaiseksi suhteessa toisiin ruokavalioihin; mitä terveyteen tulee, jokaisen ruokavalio on mielestäni heidän oma asiansa. Se, tuottaako toisille vahinkoa, ei sen sijaan missään nimessä ole mikään yksityisasia. En syö lihaa, koska liha on väistämättä väkivaltaa. Se, syökö joku toinen lihaa, ei myöskään ole hänen yksityisasiansa; hänellä on aina uhrinsa. Se, ylensyökö joku herneitä, ei kuulu minulle.)

Konstigin esseessä maailma näyttäytyy outona paikkana: on olemassa vain syöjiä. Niitä, jotka syövät lihaa, ja niitä, jotka eivät syö lihaa. Konstig tunnustaa, että lihaa syömättömät eivät syö lihaa siksi, että kieltäytyvät tuottamasta vahinkoa niille, joille lihansyönti väistämättä tuottaa vahinkoa (tuotantoeläimet, luonto, nälkää näkevät ihmiset jne.), mutta jostain syystä nämä kärsijät ovat hänen esseessään vain kuvitteellisia. Lihateollisuuden uhrit ovat olemassa vain kasvissyöjien päässä, joten sen sijaan, että keskittyisi näihin uhreihin, Konstig keskittyy kasvissyöjiin. Tällaista logiikkaa voivat tuottaa vain aivot, joilla on syy sumentaa ymmärryksensä. Syy lienee tässä tapauksessa, kuten melkein kaikissa muissakin tapauksissa, huono omatunto. Sielu on aina kevyempi, kun itselle ei tarvitse perustella, miksi vahingoittaa heikompaansa. Silmät näkevät aina paremmin, kun itselle ei tarvitse perustella, miksi lyö lasta.

Konstigin kanta ihmisen moraaliseen ymmärrykseen on epäselvä. Oudosti halveksuen hän kertoo syistä, miksi aikoinaan oli kasvissyöjä: koska koulutettuna intellektuellina ymmärsi, että alkukantaisimpien vaistojen seuraamisen sijaan ihminen voi myös toimia korkeammalla tasolla, moraalin tasolla, oikean ja väärän tasolla. Tämän tason hän näyttää käsittävän jonkinlaiseksi "järjen tasoksi" ihmisen "luonnollista tasoa" vastaan: "Ja koulutettuna järkiolentona minun pitäisi ymmärtää, että minulla on mahdollisuus valita. Voin hylätä eläimellisen lihanhimoni, voin valita kasvissyönnin, voin valita kärsimyksen vähentämisen maailmassa." Seuraavaksi hän paheksuu Jonathan Safran Foerin Eating Animals -kirjaa (josta hän yrittää antaa jonkinlaisen shokeeraushöpöhöpökuvan, vaikka todellisuudessa teos on hämmästyttävän maltillinen): kuvaukset lihateollisuuden todellisuudesta ovat huono juttu, koska "ihminen reagoi niihin tunteella ja mustavalkoisesti" (tällä tunteellisella, mustavalkoisella reagoinnilla hän tosiasiassa tarkoittaa ihmisen moraalia, siis kiusallista oivallusta vääryyden edessä: Tämä on väärin. En suostu tähän.) Jää siis epäselväksi, mikä Konstigin mukaan on alkukantaista tunnetta: moraali, siis se että välitetään toisten kärsimyksestä, vai "lihanhimo", se että kuunnellaan itsekeskeisistä tarpeista kaikkein alkeellisimpia. Sen perusteella, että Konstig kirjoittaa ylistystekstin lihansyönnille, voi kuitenkin päätellä, että hän antaa suuremman, suorastaan ensisijaisen arvon lihanhimolle (lihanhimon rinnallahan moraali on vain näpertelyä).

Kaikkein tärkeintä on kysyä, miksi Joonas Konstigilla on tarve kirjoittaa pitkä essee lihan iloista. Kenet hän haluaa pelastaa? Kasvissyöjät, hän väittää. Hän selostaa monisanaisesti kasvissyönnin kuihduttavista vaikutuksista. Lihaa syömättömät ihmiset ovat hänen karppauslogiikkansa mukaan zombieita, ihmisraunioita, jotka kulkevat lihanpuutteessaan kohti vääjäämätöntä itsemurhaa... Oikeassa maailmassahan tämä ei pidä paikkaansa (maailman kovakuntoisimmaksi naiseksi kruunattiin juuri vegaani). On oltava olemassa syy sille, miksi Konstig haluaa uskoa lihattoman ruokavalion tuhoisaan luonteeseen. On myös kysyttävä, miksi Konstig haluaa pelastaa kasvissyöjät - jos lihateollisuuden uhrit ovat hänelle arvottomia, miksi joku vegetaristiparka jossakin herättää hänessä halun lähteä ritarilliselle pelastusretkelle? Miksi minun vatsani toiminta on hänelle tärkeää? Itse en missään nimessä pidä karppausta terveellisenä valintana, mutta se, mitä Joonas Konstig yksityisesti päättää tehdä omalle terveydelleen, ei ole minun asiani. Karppaajan terveyden kannalta karppaus on karppaajan oma valinta, oma päätös, yksityisasia. Jos ja kun vastustan karppausta, vastustan sitä sen todellisten uhrien takia; lihateollisuuden uhrien takia. Miksi haluaisin pelastaa Konstigin hänen henkilökohtaisilta ruokavalinnoiltaan? Mitä se minulle kuuluu?

Käytännössä Konstig käskee kasvissyöjiä unohtamaan moraalinsa, unohtamaan ne, jotka lihansyönnistä väistämättä kärsivät. Hän haluaa tehdä lihansyönnistä tai -syömättömyydestä asian, joka on kysymyksenä pelkästään ravinto-opillinen. Hän käskee meitä unohtamaan ne moraaliset, eettiset ja ekologiset syyt, jotka ovat tehneet meistä "vaikutuksille alttiista" raukoista kasvissyöjiä. Miksi?

Siksi, että hän ei itse ole unohtanut noita syitä. Hän ei ole koskaan kumonnut syitä, joiden takia aikoinaan ryhtyi kasvissyöjäksi (se olisikin mahdotonta). Hänen sydämessään elää vielä sama moraalinen humanistipotaska, ja siksi hänellä on paha olla. Liha maistuu suussa hyvältä mutta vihloo kiusallisesti sydäntä. Miksi meidän muiden olisi hiljennettävä omatuntomme? Jotta emme olisi jatkuvasti muistuttamassa Joonas Konstigia siitä, että tuon häiritsevän sydämen kuunteleminen on vaihtoehto. Jotta olemassaolomme ei kertoisi hänelle, että toisinkin voi toimia. Miksi Joonas Konstig haluaa esittää kasvissyönnin läpikotaisin epäterveellisenä, suorastaan kohtalokkaana valintana? Jotta hän voisi uskotella itselleen, että lihansyönti kerta kaikkiaan on ainut vaihtoehto. Jotta hän voisi sanoa marisevalle sydämelleen: mutta kun en voi tehdä muutakaan. Joonas Konstig haluaa pelastaa itsensä, oman mielenrauhansa.

Ihmisen psykologia on monimutkainen sekasotku. Loppujen lopuksi olemme vain paljaita apinoita ja sellaisina aika epäkypsiä.

Voi Joonas Konstig. Haluaisin selvittää muutaman olennaisen solmun ajatuksenjuoksussasi. Jotta ymmärtäisit, pyydän, että unohdat hetkeksi ne lukot, joilla oikeutat iskusi lapsen vartaloon.

1) Ravintotiede ei tässä asiassa paina mitään, mistä lisää kohdassa 2. Koen kuitenkin olevani velvollinen ottamaan kantaa siihen ravintotieteeseen, johon sinä uskot. Uskot, että hyvin voidakseen ihminen tarvitsee suuret määrät lihaa, jota ilman hän "syö huonosti". Ainoastaan yhdysvaltalaisen lihateollisuuden tehtailema ravintotiede tukee tällaisia käsityksiä. Tosiasia on, että kaikkein terveimpiä ihmisiä löytää alueilta, joilla ei juurikaan syödä lihaa (ks. välimerellinen ruokavalio, johon perinteisesti kuuluu korkeintaan kalaa). On tosiasia, että kasvissyöjien riski sairastua syöpään, diabetekseen tai sydäntauteihin on merkittävästi alempi kuin niiden, jotka syövät runsaasti lihaa. Syöpä, diabetes ja sydäntaudit ovatkin luonnottomia määriä lihaa tehtailevan ja kuluttavan länsimaailman vitsaus. Runsas lihansyönti altistaa erityisesti paksusuolisyövälle ja johtaa pidemmän päälle huonosti pelaavaan sydämeen ja verisuonistoon (tästä syystä kasvissyöjillä seisoo paremmin). Voi sanoa, että runsas lihansyönti toimii väliaikaisesti muttei takaa pitkää ikää: alueilla, joilla ruokavalio on painottunut lihaan ja läskiin, ollaan järjestelmällisesti kuoltu noin nelikymppisinä. Eräillä Japanin alueilla elävät, tuskin ollenkaan lihaa syövät ihmiset elävät hyväkuntoisiksi satavuotiaiksi.

On huomionarvoista, että lihateollisuus voi milloin tahansa sylkäistä sisuksistaan hallitsemattoman epidemian. Seuraava musta surma saattaa toisin sanoen muhia muoviin pakatussa broilerin lihaksessa. Syytä on myös muistaa antibiootit ja hormonit, joita ihmiset suuressa osassa länsimaailmaa saavat syömästään lihasta; kymmenvuotiaille pojille kasvaa parta.

Näytät vakavissasi uskovan jonkinlaiseen petolliseen soijateollisuuteen, joka huijaa "vaikutuksille alttiita" vegetaristiparkoja. Runsaan lihansyönnin haitallisuutta ja kasvipainotteisen ruokavalion terveellisyyttä tukevat tutkimukset eivät kuitenkaan ole soijateollisuuden tai minkään muunkaan teollisuuden tehtailemia. Ne ovat yksinkertaisesti objektiivista tiedettä, jonka paikkansapitävyyden voi nähdä yksinkertaisesti katsomalla ympärilleen ja vilkaisemalla kansanterveystilastoja. Toisin on asian laita, mitä tulee karppaukseen, josta sinunkin radikaali karnivorismisi kumpuaa: karppauksen terveellisyyttä tukevat tutkimukset on tehty taloudelliset intressit mielessä. Tutkimukset on tehty taloudellisen hyödyn, toisin sanoen rahan takia. Piste. On kaksi vaihtoehtoa: voimme uskoa sitä, jolla on ohjastajanaan raha, tai sitä, jolla ei ole. Ehdotan, aina, automaattisesti, uskomaan mieluummin jälkimmäistä.

Joukkokarppaus on hulluinta, mitä me avuttomat ihmiset tässä maailmantilanteessa voimme tehdä. Mutta lihateollisuudella ei olekaan moraalia; se pyrkii vain maksimoimaan voittonsa, eikä mätänevällä planeetalla, nälkään kuolevilla lapsilla tai elävältä pilkotuilla eläimillä ole tässä mitään painoarvoa. Yksi syy karppaamisen houkuttelevuuteen on itsepetoksen lohtu: syömällä valtavasti lihaa me ikään kuin vakuutamme itsemme siitä, ettei mitään hätää ole. Että katsos nyt, tässä me mussutamme pihviä ja siellä se aurinko paistaa; ei hätää! Näin toimii ihmisen psykologia. Ihmisen psykologia on systeemi, joka pyrkiessään suojelemaan itseään voi tuhota ympäriltään kaiken muun.

2) Koko esseesi pohjaa ravintotieteen ensisijaiseen tärkeyteen. Annat ymmärtää, että länsimaisten ihmisten terveys on niin tärkeä asia, ettei millään muulla ole sen rinnalla merkitystä. Lihateollisuus on puhdasta väkivaltaa, mutta tällä ei mielestäsi ole väliä, koska kasvissyöjät ovat perinpohjin sairaita, sekä fyysisesti että henkisesti rappeutuneita ihmisiä. Jos ihminen ei syö sian lihaksia, hän "sammuu". Kuten kohdassa 1 totesin, kasvissyöjät eivät ole perinpohjin sairaita ihmisiä - itsekin voin mainiosti - mutta jos olisivat, olisi se toisarvoista. Vaikka kasvissyönti johtaisi huonoon kuntoon ja elinikäiseen kipeyteen (onneksi ei johda), olisi se silti oikein. Viidenkymmenen miljardin eläimen mieletön, elämänpituinen kärsimys joka ikinen vuosi, miljoonien ihmisten nälänhätä, tuhansien lajien sukupuutto, veden ja ilman saastuminen, sademetsien kaatuminen ja lopulta vääjäämätön ilmastokriisi ovat sen luokan asioita, ettei lihansyöntiä yksinkertaisesti voi oikeuttaa, vaikka se kuinka tekisi valkealle suomalaiskeholle hyvää ja saisi hiukset kiiltämään. Näiden syiden rinnalla muutaman miljardin länsimaalaisen mahan toiminta on pikkuasia. Kasvissyönnin syyt, kuten tiedät, ovat lihateollisuuden uhreissa. Ei kasvissyöjän omassa terveydessä. Luojan kiitos kasvissyönti ei kuitenkaan todellisuudessa tee ihmiskeholle raakaa tuhoa; ei siis tarvitse tehdä valintaa moraalin ja oman terveyden välillä. Kasvissyöjä voi toimia oikein, kuunnella moraaliaan, ja vieläpä voida siinä samalla hienosti.

Naudan kärsimys ei paina yhtään vähemmän kuin ihmisen. Suomalaisen ihmisen kärsimys ei paina yhtään enemmän kuin kehitysmaalaisen. Minulla ei ole oikeutta vaatia itselleni ylellisyyksiä, jos nuo ylellisyydet tarkoittavat jonkun toisen silmitöntä kärsimystä.

Tätä on moraali.

3) Olennaisin ajatusvirheesi, Joonas Konstig, on käsityksesi luonnollisesta. Mielestäsi lihaa on syötävä ja eläimiä tapettava, koska tämä on luonnollista. Käytätkin paljon aikaa koettamalla vavahduttaa lukijaa kertomalla mutkattomasti, kuinka eläimiä tapetaan ja niiden ruumiita käsitellään. Samalla tulet paljastaneeksi henkilökohtaisen valmiutesi tappaa ihmisiä ja käsitellä heidän jäännöksiään.

Lihansyönti ja eläinten tappaminen todella on luonnollista, mutta aivan yhtä luonnollista on (tässä ihmisarvon ilmapiirissä kavahdettu) ihmisten tappaminen, raiskaaminen ja kiduttaminen. Kerrot luonnollisuuden arvoa painottaaksesi lihaa syövistä simpansseista (voisit muuten yhtä hyvin kertoa vegaanigorilloista), mutta simpanssit tekevät jotain äklömpääkin: syövät toisia simpansseja.

Ihmiset ovat syöneet ihmisiä aivan siinä missä muitakin lajeja. (ks. http://www.hs.fi/artikkeli/Mekin+olimme+kannibaaleja/1135263990181) Ihmisen väkivalta ihmistä kohtaan on täsmälleen samaa väkivaltaa kuin ihmisen väkivalta lintua kohtaan. Kun Joonas Konstig tappaa linnun, hänen kallonsa sisällä ovat meneillään täsmälleen samat prosessit kuin silloin jos uhri olisi oman lajin edustaja (lintu ei muuten kuollut puolestasi - sinä tapoit sen). Eroa ei ole. Luonnollisuuden kannalta ihmisen vahingoittamisessa ja hirven vahingoittamisessa ei ole mitään eroa - ei ihmisaivojen toiminnan osalta eikä käytöksen luonnollisen esiintyvyyden osalta. Nykyaikana voisi kuvitella, että ihmiset luonnossa toimivat jonkinlaisena yhtenäisenä rintamana, joka evoluution ajamana pyrkii suojelemaan ihmislajia, mutta näinhän asia ei ole. Ihminen, kuten muutkin eläimet, pyrkii suojelemaan omia geenejään, siirtämään ne eteenpäin, ja siksi ihminen kohtelee hyvin omaa jengiään, niitä, jotka tuota evolutiivista pyrkimystä helpottavat. Jos et kuulu jengiin, sinut voi tuhota, riippumatta siitä oletko sika vai ihminen.

Joku 1700-luvun joonaskonstig on varmaan aivan samaan tapaan kirjoittanut orjuuden oikeutuksesta. Onhan orjuus luonnollista ja hyödyllistä. Unohtakaamme siis humanistipotaska. Unohtakaamme moraali, unohtakaamme toiset. Kautta aikojen joonaskonstigit ovat - minä aikana tahansa ennen ihmisarvon aikojamme ja ihmisarvon aikoinakin sotatilanteissa - repostelleet lajikumppaneihinsa kohdistamallaan väkivallalla aivan samalla tavalla kuin Konstig nyt mahtailee urotöillään lintujen saralla.

Miksi Joonas Konstig ei syö ihmisiä? Miksi uskot, ettei viatonta ihmistä kerta kaikkiaan saa kiduttaa, raiskata, tappaa eikä varsinkaan syödä? Miksi ihmiset ovat keksineet tällaisen "ihmisarvon", kun se kerran on niin äärimmäisen luonnoton?

Koska ihminen ymmärtää, että kärsimyksellä on merkitystä. Koska ihmisellä on moraali. Ihminen kykenee toimimaan myös korkeampien arvojen kuin oman mielihyvänsä ajamana, jopa silloin kun se tarkoittaa "estrogeenipissaa" ja hankalaa lakia, joka kieltää orjakaupan.

Sitoutuaksesi lihaisaan ruokavalioon olet joutunut hiljentämään sen äänen, joka muistuttaa niistä jotka haluat unohtaa. Niistä, jotka kärsivät sinun hyvän olosi edestä. Olet hiljentänyt moraalisi takertumalla "ravintotieteeseen", mutta tiedät itsekin, ettei se riitä; niiden arvoa, jotka kärsivät, et nimittäin ole kumonnut. Miksi et? Koska se on mahdotonta. Tiedät, ettei toisen arvoa oikeasti voi ottaa pois, ei millään sanoilla.

Tietysti voimme käyttää suunnattomasti energiaa ja tuntikaupalla aikaa perustellaksemme, miksi orjuus on hyödyllistä. Varmasti me orjuuden kieltävässä länsimaailmassa elävät olemme sinun mittapuidesi mukaan "sammuneempia" kuin orjanomistajat 1700-luvulla - mutta sydämemme ovat aivan varmasti päällä paljon kirkkaampina kuin noiden pahaisten esivanhempiemme; meidän ei tarvitse sammuttaa sydäntämme ihmiskärsimyksen äärellä, sillä olemme päättäneet uskoa ihmisen arvoon ja toimia uskomme mukaisesti. Vaikka se onkin, huh, niin luonnonvastaista, niin epäkäytännöllistä, niin epäjärkevää, niin epäterveellistä, niin hullua.

Hyvä Joonas Konstig, arvostan yritystäsi perustella kaunopuheisesti, järjestelmällisesti ja suoraan sydämestäsi, miksi lyöt heikompaasi (miksi lyöt lasta). Mutta tiedäthän itsekin, että tehtävä on mahdoton. Väkivaltaa ei voi perustella sydämellä, sillä vietti ei asu sydämessä vaan moraali. Voit käyttää aikaasi ja voimiasi kirjoittamalla esseitä lihan iloista. Syy tarpeelle kirjoittaa noita lauseita emme kuitenkaan ole me kasvissyöjät vaan sinun oma sydämesi; moraalisi, joka protestoi. Moraali, tuo vinkuva ja valittava kiusankappale, haluaa sinun toimivan oikein sen sijaan että toimisit luonnollisesti - kokeile antaa periksi. Kokeile antaa sydämesi määrätä, psykologisten lukkojesi ja ravintotieteellisten perusteluidesi kaatua ryminällä maahan. Anna itsesi olla "vaikutteille altis nuori tyttö", sillä se on hienointa mitä koskaan voit olla.

Meitä, sinua ja minua, yhdistää ylpeys siitä, että mielemme siirtyi eteenpäin: minusta tuli kasvissyöjä, sinä lakkasit olemasta sitä. Mutta kehitys viisaudesta poispäin on aina väärä suunta. Kävele viisautta kohti, opi, kuuntele. Mieti roolisi historiassa uudestaan.

Sillä tekstisi jää elämään sittenkin kun sinä olet jo mennyttä aikaa. On oma valintasi, mitä "Joonas Konstig" tarkoittaa jälkipolville: sitä, joka toimi oikein, vai sitä, joka toimi luonnollisesti. Niille, jotka muistelevat meitä kuolemamme jälkeen, saattaa oikein toimiminen olla jo luonnollista. Minä haluan kukkia haudalleni.

Moraalia ei voi vaimentaa. Sydäntä ei voi hiljentää lopullisesti. Tukahdutettu sydän on epämukava möykky rinnassa, ja kuten tiedät, sitä ei saa kevennettyä edes esseetä kirjoittamalla. Jospa vain tekisit eettisen teon ja päästäisit omatuntosi häkistään. Jospa vain... heittäytyisit.

Koska tiedäthän tämän itsekin: jos planeetta antaa meille aikaa, on ihmisarvo vasta ensimmäinen askel tiellä, jonka viimeistä metriä seuraa valo.





(PS En ymmärrä logiikkaa "En syö lihaa, jos en itse pysty tappamaan eläintä." Mille idea perustuu? Jos murhaan jonkun omin käsin sen sijaan että lähettäisin palkkamurhaajan hoitamaan homman, onko murha jotenkin oikeutetumpi?)
(Miksikö tuollainen otsikko? Me kaikki googlaamme nimemme.)

Morrissey kuoli viime yönä. Hän oli 26-vuotias ja käveli shortseissa nurmikolla. Minä seisoin hämärällä hiekkatiellä ja vakoilin häntä puiden takaa. Primitiivinen joukko teinejä nauroi hänen epärealistisesti turvonneille jaloilleen. Minä itkin kyyneleetöntä itkua ja ammuin primitiivisiä teinejä näkymättömällä kiväärillä/tykillä.

Ymmärrän erinomaisesti niitä, jotka riuhtovat itsensä lavalle halatakseen tai edes kähmiäkseen Morrisseyta (sanaa on mahdoton taivuttaa nätisti). Morrissey-faniuteen kuuluu olennaisesti fyysinen kaipuu. Se ei välttämättä ole seksuaalista. Se on vain pakottavaa ja epätoivoista.

En halua että Morrissey kuolee. Toisaalta hän ei välttämättä kuulu niihin, joiden puolesta olisin valmis kuolemaan, yksinkertaisesti siksi että koen itselläni olevan maailman lyödyille ja sorretuille enemmän annettavaa jäljellä. Ei ole mitään aatetta, jonka vuoksi olisin valmis kuolemaan; on vain satoja miljardeja, joiden rinnalla henkeni ei paina mitään. Olen valmis kuolemaan niiden puolesta, jotka nyt kuolevat ei-minkään tähden.

On ihmisiä, jotka ovat väistämättömän epänormaaleja. Niin, kaikki ovat omalla tavallaan epänormaaleja ja blaa blaa, mutta on tosiasia, että eräät ihmiset ovat yksinkertaisesti silmiinpistävän erilaisia kuin toiset. Minä olen yksi heistä. Usein silmiinpistävään erilaisuuteen kuuluu, ettei ominaisuuden kantaja tunnista ominaisuutta itsessään, mutta minä olen täysin tietoinen omasta erilaisuudestani ja kaikista niistä tavoista joilla olen erilainen. Omituisuuteni on omituisuutta, jolle voin itsekin nauraa selkäni takana.

E-e-ee.

Sanoja muutaman valvotun yön jälkeen

Lukeeko näitä tekstejä joku? Is there someone reading this crap? If so, I'd be very interested to know who you are.

Sain postia maa- ja metsätalousministeriöltä (seuraava ihastuttava kirje lähetetään jokaiselle vuoden 2012 aikana 18 vuotta täyttävälle nuorelle, "joista minä olen yksi"):

Hei nuori luonnon ystävä,

Kertokaa toki asianne, Pentti Lähteenoja, osastopäällikkö.

on aika ajatella tulevia jännityksen hetkiä, jotka siiman kiristyessä nostavat pintaan muutakin kuin muhevia saaliita.

Ah, minun nuorena luonnon ystävänä on siis hetimiten ryhdyttävä tuhoamaan luontokappaleita! Aivan, ymmärrän. Olen totisesti ollut typerä, kun vasta nyt tiedostan tämän jalon velvollisuuteni.

Haluathan nauttia vapauden tunteesta, ilosta ja mahtavista mahdollisuuksista, joita hyvin hoidetut kalaisat vedet ja ainutlaatuinen luontomme sinulle antavat!

Toisten satuttamisen tuottama vapauden tunne ja ilo ja stressin tuottamisen mahtavat mahdollisuudet ovat tietenkin ikuisia jumalten lahjoja ihmislajille. Aika siis ryhtyä pitämään hauskaa ja siinä samalla hoitamaan näitä kalaisia vesiä, etteivät ne hallitsemattomasti täyty - yöks - inhottavilla kaloilla!

Avaimet uuteen, upeaan harrastukseen ovat tässä tärkeässä lähetyksessä, ole hyvä ja tutustu!

Selvä. Olen myös ajatellut ryhtyä järjestelmälliseksi ketjuraiskaajaksi. Hämmennyksekseni olen kuullut, että Teidän, hyvä Pentti Lähteenoja, korkea-arvoiset joukkonne kuitenkin paheksuvat suunnitelmiani, pitävät niitä laittomina - mutta Te, hyvä Pentti Lähteenoja, varmaankin ymmärrätte tämän tulevan harrastukseni upean, luonnollisen ja perinteikkään luonteen.

[mukana olevasta vihkosesta:] Taimenen ei tarvitse varoa jalkojansa, mutta kalastajan on syytä tuntea karikot ja matalat, joissa paremmuutta mitataan. Pärskeiden seassa on seisottava tanakasti ottelun loppuun asti. Voitto ratkeaa vasta kun haavi on heilahtanut ja edessä on punnitus.

Anteeksi typeryyteni; en ymmärtänyt, että kyseessä on rehellinen pikku kilpailu, leikkimielinen taisto kahden kisailevan osapuolen välillä! Minä tomppeli luulin, heh, että kyse on jonkun elämästä ja kuolemasta.

Silloin voi astella tasaiselle, antaa suolaisen tuulen ja puhtaan luonnon lisätä sitä hyvän olon tunnetta ja mielenrauhaa, mikä tekee kalastuksesta jokaiselle kiinnostuneelle kiehtovan ja hyödyllisen harrastuksen.

Väkivallasta syntyvä rauhoittava euforiantunne on kiistämättä ihmiselämän suurimpia siunauksia. Kuinka tylsää elämä olisikaan ilman sitä.

Kaunista katseltavaa kesällä ja talvella, saalis ja maisemat.

Ilman verta ja kuolemaa luonnon upeat maisemat kieltämättä menettävät kauneutensa.

Monet meistä kantavatkin koukun lisäksi kameraa, sillä kummallakin saa saalista, jonka nauttimiseen jokaisella luontoamme rakastavalla suomalaisella on ainutlaatuinen oikeus.

Mikä oikeus? Kuka antoi? Jumalako? Miksi hän antoi minulle ja ahvenelle kyvyn kärsiä ja minulle sitten oikeuden satuttaa ahventa?

Iloa ja jännitystä kaudelle 2012!

Kiitos, sitä samaa. Olen tässä jo rustaillut listaa tulevista uhreistani.

Ei, minun on harmikseni oltava rehellinen, hyvä Pentti Lähteenoja: En yksinkertaisesti suostu ryhtymään väkivaltaan, oli se kuinka vapauttavaa, iloista ja mahtavien mahdollisuuksien täyteistä tahansa. Väkivalta on kauheimmillaan ollessaan laissa sallittua ja kohdistuessaan heikkoihin ja viattomiin. Ollakseni aivan rehellinen, arvoisat maa- ja metsätalousministeriön mielenrauhan lähettiläät: työntäisin koukun suuhunne milloin tahansa säästyäkseni velvollisuudelta tehdä samoin jollekin niinkin rumalle, typerälle ja mitättömälle kuin kala. Itse asiassa uskon, että tuo kala on tuhansia kertoja kauniimpi, viisaampi ja tärkeämpi kuin Te tulette koskaan olemaan. Älkää ottako tätä henkilökohtaisesti.



_______________



Suomalaisten "lihankulutus" on kasvussa. Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys amerikkalaisen lihateollisuuden ansiokkaiden, karppauksen ilosanomaa ajavien ponnistusten jälkeen, mutta silti... Minä kysyn teiltä sitä mitä te ehkä haluaisitte kysyä niiltä, jotka antoivat juutalaisten joutua kaasukammioihin, ja niiltä, jotka antoivat orjien nääntyä plantaaseilla: Ettekö te tiedä mitä te teette? Mitä teidän päässänne oikein liikkuu, hyvät, rakastavat ihmiset; jos vain kauneus voi pelastaa kauneuden, jos vain hyvyys voi pelastaa hyvän, onko teissä tarpeeksi hyvää ja kaunista jäljellä? Te olitte joskus kauniita ja viattomia, te olitte sikoja, nautoja ja kanoja; tekin olitte joskus lapsia.



_______________



Iltasanomat.fi:

"Tuhannet muuttolinnut murskautuivat marketin parkkipaikalle Julkaistu: 14.12.2011 20:34, päivitetty: 14.12.2011 23:30 Tuhannet muuttolinnut murskautuivat hengiltä, kun ne sekoittivat myrskyssä Wal-Mart-supermarketin parkkipaikan vesistöön. Turma tapahtui St. Georgen alueella eteläisessä Utahissa Yhdysvalloissa maanantaina illalla.

Vapaaehtoiset olivat pelastaneet alueelta tiistaihin mennessä yli 2 000 lintua, jotka päästettiin vapaiksi läheisiin vesistöihin.

Viranomaisten mukaan ilmeisesti myrskysää oli sekoittanut uikkuparven vaistot. Vesilinnut olivat muuttomatkalla Meksikoon talvehtimaan.

- Myrskypilvet kaupungin valojen yllä laittoivat parkkipaikan näyttämään kuin tasaiselta järveltä. Joten lintuparvi laskeutui kohti sitä levätäkseen, mutta sen ne murskautuivatkin päin asfalttia, kertoi Utahin villieläimistä vastavaa viranomainen Teresa Griffin.

Kenenkään ihmisen tai esineiden ei ole kerrottu vahingoittuneen lintusateessa.

- Olen ollut täällä 15 vuotta ja tämä oli pahin lintujen murskautumistapaus, jonka olen nähnyt, Griffin kertoi paikalliselle lehdelle."



Kommentti jutun alapuolella:

ostaja 14.12. 22:02

Pataan vaan ja huomenna myyntiin!



Kommentille on annettu 33 peukaloa ylöspäin.

Näitä ihmisiä todella on. Nämä "ostajat" ovat ihmisiä, jotka pienimmänkin kuvauksen ei-ihmisen kärsimyksestä nähdessään pysähtyvät ilmoittamaan, että haluavat syödä tämän. En tiedä, miksi he tarvitsevat tällaista käytöstä ollakseen kokonaisia, mutta tiedän, että "ostajia" kulkee joka päivä ohitseni. Saatan milloin tahansa istua bussissa "ostajan" vieressä. Entä jos yhteiskunta julistaisi minut laillisesti arvottomaksi? Mitä "ostaja" tekisi minulle? Jos silloin kohtaisin väkivaltaisen kuoleman, kommentoisiko "ostaja" tapahtumaa jollakin muunnelmalla lauseesta, jonka kirjoitti kymmeneltä illalla 14. joulukuuta vuonna 2011?

Helsingin sanomien kyselyn mukaan 66 % suomalaisista vastustaa eläinten tehotuottamista halvan ruoan raaka-aineiksi. Näistäkin 66 prosenttiyksiköstä vain luullakseni kolmen toiminnassa tuo jalo asennoituminen todella näkyy ostosvalinnoissa, mutta näissä lopuissa hyväsydämisten pelkureiden ja laiskamatojen 63 prosentissa sentään asuu hyvyys. Kaikkein pelottavinta on, että 34 prosenttia ei vastusta eläinten tehotuotantoa ehdottomasti. 34 prosenttia! He ovat kaikkialla, kaikkialla, kaikkialla, ja minun ja koirani kohtalo voi koska tahansa riippua ja käytännössä riippuukin heistä, heidän toiminnastaan. Pakokauhu...

...

........



...Puuh, en tiedä, olen väsynyt. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta viimeinenkin murunen elämäni turvallista, todellista arkitasoa on nyt kadonnut. Elämääni on jo reilun kahden ja puolen vuoden ajan leimannut tunne siitä, että TÄMÄ EI OLE TOTTA. Anteeksi caps lock, mutta niin asia on: tavalliset ihmiset, jotka elävät elämäänsä ikkunani toisella puolella ja TV:ni ruudulla ovat kiinni todellisuudessa, jonka olemassaolon tiedostan mutta josta en itse ole osallinen. Tuntuu, että jokainen tekoni on vain uusi lause, jokainen askeleni uusi kirjain elämäntarinaan, josta tulee totta vasta kirjan sivuilla tai elokuvateatterin kankaalla. Ylimielistä, naiivia, tyypillistä. Tiedän mutten välitä.

Tuntuu, että kaiken tämän ruman, pahan ja mädän keskellä elän kaikkein konkreettisimmin musiikin kautta. En siis omani, koska en osaa soittaa tai laulaa, vaan toisten ihmisten musiikin: ikään kuin nämä sävelet ja ihmisäänet olisivat polkuja, joita pitkin pääsen maleksimaan (joskus juoksemaan) aivojeni kujilla ja nummilla ja törmäämään mieleni nurkkiin ja kulmauksiin... En tiedä, voiko kukaan ymmärtää tätä tai ylipäätään mitään mitä ajattelen, koska olen ollut niin kauan yksin napani ja ajatusteni kanssa. Sitä sanotaan mökkihöperyydeksi.

Jotain kolkolla tavalla hauskaa on siinä ymmärryksessä, että olen fyysisesti nyt siinä tilassa, jota nimitetään "nuoruudeksi". Täällä minä istun väsyneenä ja pikkuvanhana huoneeni nurkassa kuuntelemassa kuinka toiset kädelliset ovat äännelleet äänityslaitteisiinsa, vaikka tiedostan, että nuoruuteni punkkarina ja nenäkkäänä anarkistina valuu yhä peruuttamattomammin kuvitteellisen rinnakkaistodellisuuden alueelle, samoin mahdollisuuteni löytää nuoruuteni sisältö ja merkitys aktivistina kaduilla ja aidatuilla alueilla tai Zeitgeist-höyrypäänä tai piraattipuolueen aktiivina - nuoruudesta ostarilla en olekaan koskaan haaveillut, joten menetys ei edes naurata.

Ehkä nuoruuteni merkitys onkin juuri siinä, etten tee sillä mitään. Hah.

A murderous world

Morrissey: "We all live in a murderous world, as the events in Norway have shown, with 97 dead. Though that is nothing compared to what happens in McDonald's and Kentucky Fried Shit every day."


These words really enraged people a few months ago. Why? They are obviously true: These companies torture and slaughter billions of individuals every year, for the sake of money. The animals are forced to live in lifelong agony and then brutally killed just because a teenager in Texas wants a hamburger. The revolting history of humandkind has never seen such violence before; violence so cruel, bloody and wide-ranging. We've tormented, raped and murdered, but never before have we done anything comparable to this. Killing 77 people is an atrocious act but compared to torturing billions that is... Maybe 'nothing' is not the right word. Everything is relative.


So why does the truth hurt?


Because we don't want someone to tell us we are rapists, torturers, and killers. We don't want to have anything to do with such words. We don't want to be Anders Behring Breivik - and we are not. We are cowards who look away and let the psychopaths do all the ugly stuff. Then we receive what they give us and act like nothing's happened. There's no such thing as the meat industry! If there is, it is not cruel! If it is, it's necessary! Shut up and let us have fun and enjoy our dismay over these exciting Norwegian massacres. We are not evil - can't you see how terrified we are?


Yes. You are not evil. You just let the evil happen. Even murdering is better than looking away.

Ai ai, nyt vilahti tähdellä alkkarit! Katso kuvat!

Yllä eräs Iltalehti.fin otsikoista. Tulee niin saastainen olo, etten aivan oikeasti tiedä olenko samaa lajia näiden saastasta ja paskasta elävien alkeellisten eliöiden kanssa.

Luin lauseita, joita olen kirjoittanut tähän blogiin. En pidä niistä. Yleensä pyrin hiomaan lauseeni jonkinlaiseen täydellisyyteen asti, mutta täällä en jostain syystä tee niin. En tiedä onko se fiksua.

Älylliset saavutukseni 17-vuotiaana rajoittuvat kahteen kolmasosaan typerää romaania. (Vihaan sanaa romaani. Vihaan tätä kirjakieltä, mutta tämä on ainut vaihtoehto.) Pääasiassa elämäni on ollut äärimmäisen ruumiillista, primitiivisten impulssien ohjaamaa. Oikeastaan nuo impulssit puhuvat kahdella lauseella, jotka toistuvat kaikissa valintatilanteissa: Let the Adventure guide you ja Follow the Adventure. En tiedä mistä ne ovat tulleet, mutta niiden vaikutus on selvä: Valitsen kahdesta vaihtoehdosta aina vaarallisemman, omituisemman ja kohtalokkaamman. Kiitos tuon mantran olen saanut nauttia mm. verisistä ruhjeista naamassani.

Siksi en esim. pidä rap- tai reggae-musiikista. Niissä ei ole seikkailua. Niissä ei kuljeta eteen-, taakse- tai ylöspäin, ainakaan juosten.

Talitintti tuijottaa sisään ja yrittää päästä tänne. Tunnen itseni eläintarhan asukkaaksi.

En ole nukkunut pitkään aikaan. Oltuani koko yön hereillä lähdin tänään harhailemaan pimeään sateiseen aamuun. Seisoin kalliolla ja katselin tavallisia töihin meneviä ihmisiä. Otsani jäätyi. En tiedä, sainko tästä mitään.

Olen vuorokauden sisällä nähnyt kaksi ruotsalaista nuortenelokuvaa.

Timo Soini = Dolores Pimento? Potter 5:n suomalaisessa kannessa on vahvasti Timo Soinia muistuttava hahmo, ja luonteissakin on paljon samaa.

Kuinka helppoa olisikaan jonain päivänä tulla muumipapaksi. Kuinka turvallista se olisi. Mutta synnyin nuuskamuikkusena ja nuuskamuikkusena kuolen.

google.fi

It was the 14th of September 2010. I was finally starting to live - the way normal people considered "living" - and gradually getting out of my room. But, at the same time, there was something dangerous going on underneath all that. That night, the destructive undercurrent would destroy the exciting phenomenon that could have become my life.

The undercurrent was a voice coupled with a few random facts taken from Wikipedia: inside my iPod, there lived a seductive creature I had accidentally let in one fatal night, a growling, ugly, erotic creature, that - according to Wikipedia - had written a song called Meat is Murder. Some sentence I had read some time ago led me to open Google and write two words:

morrissey gay

I found a writing. I read it, and something (everything) changed forever. Never again was I interested in Morrissey's sexual orientation.

I was shocked by the fact that I had been a successful pop artist in the 1980's. I didn't remember existing in the eighties or living in the UK, but it was clearly me: an angry, writing, blue-eyed vegetarian with autistic tendencies and no social life.

I did a lot of research, and my findings were more or less disturbing. For example, I found out that I had had an obsession with James Dean. For some reason, I had forgotten about this, so I developed the obsession again - and, now, every glance at the face of James Dean is able to change the course of my day.

It's about the face, not the persona.

The psycho strategy

Timo Soini puolustaa heikompaa vain jos tämä on hänen todennäköinen äänestäjänsä.

Raivosta

On taas tunne, että maailma kulkee eteenpäin. Viime talvena tämä tunne oli erityisen voimakas ja läsnä koko ajan - ehkä se palaa taas täksi talveksi?

Sankarin on lähtökohtaisesti mahdoton täysin ymmärtää tavallisen ihmisen aivotoimintaa. Eläinaktivistin on oltava äärimmäisen varovainen ja harkittava askelensa hyvin tarkkaan, ettei psykologisilla lukoilla ja pahalla ololla varustettu tavallinen ihminen suutu tai närkästy tai turhaan huvitu. On valittava sanansa tarkkaan, varottava syyllistämästä, kammattava tukka nätisti. Jos ajattelee, millainen suomalainen eläinoikeusliike oli vaikkapa pehmeässä lapsuudessani 90-luvulla ("TYHMÄ ITSEKÄS IHMINEN PUKEE TURKIN ELÄIMEN"), niin kehitys on ollut valtavaa. Oikeutta eläimillehän näyttää melkein salonkikelpoiselta! Tämä lienee yksi syistä, miksi tavallinen ihminenkin alkaa hiljalleen katsoa asioita aavistuksen verran uudenlaisesta kulmasta.

Oma suhteeni ulkomaailmaan on ollut ajoittain epäterveellisen vihainen. Pahimpina päivinä olen lähtenyt ulos ovesta kuin sotaan. Olen kulkenut ulkona kaulus pystyssä ja mulkoillut McDonald'seja ilkivaltavisioita päässäni ("Jos nyt iskisin tuon tolpan ikkunasta sisään..."). Ilkivalta on silti ollut todellinen vaihtoehto vain kerran, kun öisillä kaduilla harhaillessani tulin työntäneeksi "viljapossua" mainostavan kyltin kumoon. ("Viljapossu" on huvittava sana: "vilja-" saa sen kuulostamaan turvalliselta, kiltiltä kasvisruoalta ja "-possu" lopettaa sen rennosti, kotoisasti ja humoristisesti. Kuka muka mainostaisi "viljasikaa"?)

Riehuminen on hauskaa mutta ei ratkaisu; ratkaisu on hymy. Kiltti, kärsivällinen, ymmärtävä hymy. Riehuminen on tarpeetonta, vanhanaikaista. Yhteiskuntaa ei tarvitse hajottaa, sillä totuus on puolellamme. Yhteiskunta on muuttunut. Se on valmis kuuntelemaan. Onko mitään syytä kostaa kuuntelijalle?

Sankaruudesta

Kaikki ihmiset eivät ole sankareita.

Tarkentaen: hyvin harva ihminen on sankari. Suurin osa meistä katsoo pois, kun luokan hylkiö saa selkäänsä. Jotkut meistä tirskuvat lyödylle, toiset hymyilevät lyöjälle. Joku meistä on se, joka todella lyö - hänestä pidetään aina enemmän kuin siitä, joka käskee lyöjää lopettamaan.

Kukaan ei pidä sankarista. Me haluamme kiusata tai ainakin katsoa pois. Kukaan ei saa häiritä välinpitämättömyyttämme. Sellainen pikkumainen syyllistäminen tuntuu pahalta: Et sinä voi riistää minulta oikeutta kiusata! Et voi pakottaa katsomaan! Eikö täällä saa enää pitää hauskaa!

Pelastamme mieluummin oman kalliin mielenrauhamme kuin sen onnettoman, jota lyödään.

Elämä eläinaktivistina 2010-luvulla ei ole helppoa. Vuonna 2011 eläinaktivisti on ilonpilaaja ja häirikkö. Kukaan ei halua eläinaktivistin olevan oikeassa; leikimme mieluummin, ettei mitään vääryyttä ole olemassakaan. Uskottelemme itsellemme, että eläinaktivistilla on jokin Salainen Agenda, jota hän ajaa tällaisen hämärän "eläinoikeustoiminnan" valeasussa. Hys, elukoilla on kaikki ihan hyvin.

Sumuisessa tulevaisuudessa lyöjät ja poiskatsojat ovat pitävä eläinaktivistista, koska kaikki pitävät: tällainen kuuluu ajalle ominaisiin hyvä/paha-asetelmiin, jotka kaikille opetetaan kotona, koulussa ja tietokoneella. Tulevien sukupolvien lyöjät ja poiskatsojat luulevat pitävänsä eläinaktivistista siksi, että ovat itse syntyjään sankareiden puolella - herätkää, vuoden 2092 torvelot: jos eläisitte minun aikaani, ette hyvin todennäköisesti pitäisi eläinaktivistista. Halveksutte Adolf Hitleriä nyt, mutta älkää viitsikö valehdella itsellenne, että tekisitte niin vuoden 1940 natsi-Saksassa. Te olette syntyjänne lyöjiä ja poiskatsojia aivan yhtä paljon kuin ne vuoden 2011 lyöjät ja poiskatsojat, jotka nyt tallovat sian nälkänsä alle mutta väittävät "vastustavansa orjuutta totta kai". Kaikki aikalaiseni lyöjiä ja poiskatsojia myöten vastustavat orjuutta siksi, että se on ajan henki, mutta hyvin harvalla tämä, voih, liikuttava ihmisarvon kunnioitus on oman moraalisen pohdiskelun tulosta.

Ihmisarvo ei ole ihmiselle sen luonnollisempi ajatus kuin sian arvo. Ihmisarvon ajatus ei kulje geeneissämme. Sian arvon ajatus ei kulje geeneissämme. Vain se, joka vuonna 1750 vastusti orjuutta, vastusti orjuutta sydämestään. Vain se, joka vuonna 2011 vastustaa lihateollisuutta, vastustaa lihateollisuutta sydämestään.

Ihmiset elävät valheessa omasta moraalisesta kehittyneisyydestään: suurin osa meistä, jotka vuonna 2011 vastustamme orjuutta, vastustaa orjuutta vain koska on oppinut tekemään niin. Ihminen ei ajattele itse, jos joku muu voi ajatella hänen puolestaan.

En tiedä, ymmärtäisinkö vastustaa orjuutta, jos eläisin vuonna 1750. Haluan, kuten kaikki muutkin, uskoa asian olevan näin. Mutta minulla, toisin kuin monilla muilla, on jotain konkreettista pohjaa uskomukselleni: nyt, vuoden 2011 vastatuulessa, ymmärrän jostain syystä vastustaa lihateollisuutta. Uskon sian arvoon - ehkäpä olisin osannut myös uskoa ihmisen arvoon aikana, jona kunnon ihmiset eivät osanneet?

Kaikki tietävät, että eläinaktivisti on hyvän puolella. Kaikki tietävät, että hän on oikeassa. Tässä suhteessa mitään ristiriitaa ei ole. Ongelma vuoden 2011 Rehdeille Tavallisille Kunnon Ihmisille onkin, että eläinaktivisti on liian hyvä ja liian oikeassa. Kohtuus kaikessa, saatanan ituhipit! (Vuoden 1750 muunnelma: Kohtuus kaikessa, saatanan maanpetturit!)

Surisin tätä, mutta suru on luovuttamista: vihaan tätä. On kuitenkin pidättäydyttävä vihaamasta sitä, joka katsoo pois - on vihattava sitä, mitä hän ei halua nähdä. Häntä on jaksettava ymmärtää, jotta hän lopulta katsoisi. Tämän päänkääntämisurakan keskellä on vieläpä jaksettava hymyillä.

Kaikkein kauheinta vuoden 2011 Rehdissä Tavallisessa Kunnon Ihmisessä on hänen epäjohdonmukaisuutensa. Hän vihaa sitä, joka syyllistää ja käskee luopumaan heikomman lyömisen hauskanpidosta - hän toisin sanoen vihaa aktivistia. Sen sijaan, että hän kostaisi aktivistille, tuhoaisi vaikkapa aktivistin infokojun, hän kostaakin sille, jonka aktivisti haluaa pelastaa: eläimelle. Kostaakseen eläinaktivistille Kunnon Ihminen päätyy ostamaan ison läjän lihaa.

Ei sitä lihaa ole aktivistista irrotettu, epälooginen ystäväni. Se liha on peräisin eläimestä, joka ei ole tehnyt sinulle mitään raivostuttavaa; eläimestä, joka ei ole syyllistänyt sinua, pakottanut sinua katsomaan tai käskenyt sinua olemaan lyömättä; eläimestä, joka elää helvetissään vailla aavistustakaan sinusta tai minusta tai mistään muustakaan tehtaan seinien ulkopuolella.

Jos haluatte kostaa minulle, ampukaa minut. Repikää minut, kiduttakaa minua, tuhotkaa omaisuuteni - mutta jättäkää sika rauhaan. Sikaa ette tekään vihaa. Sialle te ette halua kostaa.

Ainut argumentti lihateollisuuden olemassaololle on tietysti seuraava: "Liha on hyvää." Tätä pidetään jonkinlaisena tyhjentävänä oikeutuksena, jonka musertavan painon alla mitään moraalista keskustelua ei tarvitse edes käydä. Kun liha on hyvää, niin liha on hyvää - ja se siitä.

Mutta mitä siitä, että liha on hyvää? Miksei jokaiselle ole itsestäänselvää, että on parempi elää vaikkapa pelkillä käpristyneillä rusinoilla kuin antaa senttiäkään lihateollisuudelle? Mikseivät kaikki ole sankareita?

En tiedä. Tiedän kuitenkin, että mieluummin nielisin kymmenen litraa löysää paskaa kuin löisin heikompani katuun. Mieluummin amputoisin itseltäni jalan kuin astuisin sillä maahan lyödyn yli.

Tällainen olen, enkä ole aikeissa muuttua. Kaikein pimeyden, väsymyksen, epätoivon ja katkeruuden keskellä minulla on sentään ylpeyteni. Siitä on pidettävä kiinni, että jaksaa elää ja taistella toisten elämän puolesta.

I'm not sure if I know what happiness is. I've heard that it's a pleasant state of stagnation, which I find extremely strange. I only feel "happy" when a strong feeling of excitement or hope - often the same thing - touches me. I only feel happy when I'm so excited that it's almost unhealthy; when I wander the streets at night, with a manic smile on my face. To me, happiness is surfacing after weeks of desperation, not floating without a sense of danger.

goodness + intellect = Animalia
goodness + madness = Animal Liberation Front
goodness + madness + intellect = Justice for Animals
goodness + madness + intellect + self-indulgence = a writer

Muutama sana perussuomalaisista

Kuten tiedämme, perussuomalaiset voi jakaa kahteen koulukuntaan: soinilaisiin ja halla-aholaisiin. Ainut hyväksyttävä syy äänestää perussuomalaisia on tietysti halla-aholaisuuden (Maahanmuuttokriittisyyden) edustaminen. Soinilaisuuteen kallellaan ovat ainoastaan ihmiset, jotka eivät ilman Soinin kameraan suuntautuvia tihrusilmiä äänestäisi ollenkaan - tässä tapauksessahan henkilöllä olisi eettinen velvollisuus jättää äänestämättä, mutta koska soinilaisuudelle äänensä antavat eivät ylipäätään tiedosta mitään eettisiä velvollisuuksia saati välitä niistä, äänestävät he silti.

1.

Jos haluamme olla turvassa Soinin iskulauseiden hurmiolta ja kaksoisleuan luokseen kutsuvalta kotoisuudelta, on meidän ymmärrettävä vain yksi asia:

Timo Soini ei aja mitään.

Asia on näin yksinkertainen. Timo Soini ei ole politiikassa jonkin aatteen, ajatuksen, ideologian tai poliittisen päämäärän ajamana vaan vain ja ainoastaan itsensä takia. Hän on täällä ja menestyy, koska osaa laskelmoida paremmin kuin useimmat ja ujuttautua mihin tahansa rakoon juuri oikealla hetkellä, vastata vielä ääneen lausumattomiin toiveisiin täsmällisen oikeilla sanoilla. Timo Soini ei pukeudu rumasti siksi, etteikö osaisi pukeutua hyvin, vaan siksi, että hän tiedostaa rumasti pukeutumisen kiistämättömät hyödyt.

En ole psykiatrian ammattilainen, joten en väitä kykeneväni tyhjentävään diagnoosiin. Silti Soinin toimintaa seuratessani en voi estää epämiellyttävää aavistusta raapimasta niskaani: kärsi (tai oikeammin: nautti) Timo Soini psykopatiasta tai ei, seurailee hänen tarinansa psykopaattien tallomia pimeitä polkuja. [Tässä vaiheessa tiedoksi: Psykopaatit ovat useimmiten kaikkea muuta kuin kirveen kanssa heiluvia hulluja. Psykopaatti on hurmaava ja miltei yliluonnollisen miellyttävä ja nousee pelottavalla liukkaudella yhteiskunnan ylimmille portaille; siinä missä psykopaatteja on kaikista ihmisistä prosentti, on heitä toimitusjohtajista neljä prosenttia. Se on paljon.]

Ensinnäkin Timo Soini sanoo aina täsmälleen sen, minkä haluamme kuulla - tai pikemminkin täsmälleen sen, minkä hän tietää Uhrinsa haluavan kuulla. Hän hurmaa Uhrinsa järjestelmällisesti ja suunnitellusti. Timo Soini ei tee virheitä. Timo Soini ei voi jäädä kiinni: kun hän yllättäen kääntää poliittisen mielipiteensä ylösalaisin tai kompastuu omaan valheeseensa, näyttää hänen kompurointinsakin herttaiselta. Hän osaa pusertaa virheensä muotoon, joka nostaa myötätunnon kyynelen Uhrin silmäkulmaan. Tökeröimmänkin valheensa hän taikoo muutamalla sanalla Inhimillisyydeksi, häikäilemättömimmän petoksen Suoraselkäisyydeksi - ja ennen kuin hänen vihollisensa ehtivät hieraista silmiään, on hän jo lyllertänyt tiehensä ja perussuomalaisten kannatusluvut nousseet kolme prosenttiyksikköä. Tämä on taikaa; tämä on hurmosta; tämä on jumaluutta; ja, Soinille, tämä on peliä.

Psykopaatin ihmeellisin kyky on saada uhrinsa uskomaan, että hän on tämän ystävä. Ottamatta vieläkään selvää kantaa Soinin mahdolliseen psykopaattisuuteen voin vain löytää hikoiluttavia yhtäläisyyksiä Soinin ja psykopaatin prototyypin käyttäytymismalleista.

Soinin kannattajakuntaa ivataan ahkerasti paperintuoksuisissa älykköpiireissä, mutta on selvää, ettei kukaan halveksu tätä ihmisryhmää yhtä paljon kuin Timo Soini itse. Hän pitää äänestäjäänsä (Uhriaan) lähtökohtaisesti aivan toivottomana tomppelina: äänestäjä, jonka hän mielessään näkee ja jota hän jatkuvasti pitää pilkkanaan, on hänen mielikuvissaan henkilö, joka ei ymmärrä politiikasta edes yksinkertaisimpia perusteita eikä välitä mistään muusta kuin omista henkilökohtaisista eduistaan. Soini näkee äänestäjässään ihmisen, joka on paitsi tyhmä, lapsenomainen ja tietämätön (jonka hurmaamiseksi toisin sanoen riittäävät inhimillisesti siistimättä jätetyt nenäkarvat) myös äärimmäisen itsekeskeinen. Soini näkee mahdollisen äänestäjänsä välineenä, laitteena, jonka toimintaa hän voi objektiivisesti tutkia ja tarkkailla - sitten hän voi iskeä juuri oikeaan kohtaan, täyttää juuri oikean tarpeen, näiden tutkimustulostensa mukaisesti. (Toivoisin, että hänen luotaantyöntävä mielikuvansa äänestäjästään olisi pelkkää fiktiota, mutta pelkäänpä, että se on surullista faktaa.) Soini tietää äänestäjänsä olevan epämääräisen tyytymätön ja vihainen, ja siksi hän tarjoaa heille purkautumiskanavista tyydyttävintä, helppoa tietä onneen:

Teidän tyytymättömyytenne ei suinkaan ole upporikkaiden herrojen syytä! (Olisi aivan liian vaikeaa ja monimutkaista suunnata syyttävää sormea pilvien korkeudelle linnoittautuneisiin toimitusjohtajiin - heillä olisi ehtymätön voima vastata takaisin kymmenkertaisella voimalla.) Teidän tyytymättömyytenne todellinen syypää ovat ne, joiden päällä te istutte: teillä menee huonosti sen takia, että kaiken maailman romanit, somalit, homot, transut, performanssitaiteilijat, kettutytöt, viherpiipertäjät, possut, sudet ja lehmät ovat olemassa. He aiheuttavat teidän pahoinvointinne - niinpä tuhoamalla heidät, kostamalla heille te löydätte sen, minkä he (ne) ovat teiltä ryöstäneet: onnen, rauhan, tyytyväisyyden.

Antakaa siis äänenne minulle ja katsokaa, kuinka minä tuhoan heidät! Katsokaa, kuinka minä pelastan teidät heidän musertavalta, kuvottavalta olemassaololtaan!

Tällaisin keinoin menestyminen on tietysti äärimmäisen helppoa. Normaalin Ihmisen pahoinvoinnista syytetyiksi joutuvat ne, joilla ei yksinkertaisesti ole voimaa tai keinoja väittää vastaan: olennot, jotka eivät ole (Normaalin Ihmisen näkökulmasta) tavallisia. Strategia on sama kuin koulukiusaajalla: nostetaan potkittavaksi se, joka harmikseen erottuu joukosta. Kun hyökkäämme hänen kimppuunsa, ei hän voi muuta kuin tulla erilaisuutensa teurastamaksi; hän voi vain hukkua Tavallisuuden suunnattoman valtameren tukehduttavaan, harmaaseen veteen.

Ovelaa, älykästä, ihailtavan hienosti laskelmoitua - mutta ei reilua.

Reiluus ei kuulu Timo Soinin ihanteisiin: myötätunto on heikkoutta, oikeudenmukaisuus huonoa peliä. Jos kerran on vahva, on vahvimman oikeutta myös käytettävä: Sori, paska mäihä, mutta kävelen nyt ylitsesi. Oma vikasi, kun et omista raajoja joilla raahautua sivummalle.

Jos Timo Soinilla on mielipiteitä, eivät ne vaikuta hänen julkisesti edustamaansa politiikkaan. Kaikella hänen toiminnallaan on vain yksi päämäärä: Oma Hyöty. Timo Soini on politiikassa, jotta me näkisimme Hänet; jotta antaisimme Hänelle suosiomme; jotta antaisimme Hänelle rahamme; jotta luovuttaisimme Hänelle tahtomme; jotta Hän Itse saisi valtaa; jotta me niin kuin tulevatkin sukupolvet ikuisesti muistaisimme, että kerran tässä pienessä maassa loisti kirkkaista tähdistä kirkkain: Timo Soini.

Valta, suosio, menestys, raha. Siinä Timo Soinin motiivit.

Ja jos olet hänen tiellään, on vastaan tappeleminen turhaa; olet mennyttä jo ennen kuin hänen kotoisen kuraiseksi naamioidun saappaansa varjo lankeaa yllesi.

2.

Jussi Halla-aho on ilmiönä ja varsinkin ihmisenä niin äärimmäisen erilainen kuin Timo Soini, että on omituista että he ylipäätään edustavat samaa puoluetta. Useimmiten Halla-aho nähdään näistä kahdesta vaarallisempana hahmona, jonkinlaisena sarjamurhaajamaisena mörkönä: jos toinen heistä on psykopaatti, niin sen on suorastaan pakko olla jäänkylmä Halla-aho eikä pulska ja pullantuoksuinen hauskasetä-Timppa. Soinin olemus suorastaan kutsuu polvelle istumaan ja luettelemaan lahjatoiveita jouluksi - Halla-aho sen sijaan näyttää keski-ikään ehtineeltä koulusurmaajalta, jonka itsemurhayritys epäonnistui.

On kuitenkin kiistaton tosiasia, että Jussi Halla-aho ei ole psykopaatti. Halla-aho on politiikassa siksi, että hän ajaa jotakin. Hänellä on ihka oikea agenda, muukin kuin Hän Itse ja Oma Hyöty. Hän ei ole mukana pelkkien henkilökohtaisten, yksityisten intressiensä takia, minkä voimme päätellä muun muassa siitä, ettei Jussi Halla-aho missään nimessä ole hurmaava. Halla-aho on syrjäänvetäytyvä, epäsosiaalinen ja kiltin ja harmittoman oloinen, punastuu helposti ja näyttää kaunan riuduttamalta; koko kansan toreja paremmin hän sopii hämärään huoneeseen näppäimistönsä ääreen. Vasta tässä ympäristössä hän voi omaksua roolin, josta hänet tunnemme: vasta tässä ympäristössä hän ottaa käyttöönsä vihaisen, pelottoman ja verbaalisesti lahjakkaan älykön viiltävät sanankäänteet. Hän ei juurikaan miellytä tai edes yritä miellyttää Normaalia Ihmistä.

Tämä nuoleskelun puute näyttää hänen ihailijoihinsa lukeutumattomalle äärimmäiseltä; voi sanoa, että suurimmalle osalle Halla-ahon Linnoituksen ulkopuolista maailmaa hänestä välittyvät vain äkäiset herjat. [Tässä vaiheessa on harmikseni mainittava, että sille, miksei ulkomaailma ymmärrä mitä Halla-aho tavoittelee, on olemassa yksinkertainen syy: Halla-aho kohtelee ulkomaailmaa huonosti. Hän suhtautuu lähtökohtaisen vihaisesti jokaiseen, joka ei häntä ymmärrä, ja pitää näin ollen huolta siitä, ettei tämä joku myöskään tule koskaan, ikinä ymmärtämään häntä. Halla-ahon kaikkiin muihin kuin kannattajiinsa kohdistama viha tuntuu enenevissä määrin olevan ulkokohtaista temppuilua, tyhmemmille naureskelua, hauskan esityksen vetämistä niille, jotka häntä ymmärtävät. Tätä performanssia vetäessään hän tulee unohtaneeksi varsinaisen asiansa. Niin paljon kuin hän tästä asiastaan välittääkin, näyttää hän olevan valmis uhraamaan sen uuvuttavan show'nsa edestä. Tässä hänen käytöksensä lähestyy pelottavasti Soinia. Tämä on harmillista, sillä juuri epäsoinilaisuus on melankolisissa ja aina pettyneissä silmissäni hänen suurin ansionsa.]

Joka tapauksessa Halla-aho on vihainen ja lahjomaton. Hän on syrjemmälle vetäytyvä ja terävä. Hän on älykäs (ei tietenkään sosiaalisessa mielessä, mutta en ole minäkään). Tällaisilla hyveillä siunattuna hänellä pitäisi siis olla suurin osa niistä ominaisuuksista, jotka lämmittävät omaa sydäntäni. Kaiken johdonmukaisuuden mukaan minun pitäisi siis tuntea edes heiveröistä kiintymystä Halla-ahoon, jonkinlaista sukulaisuutta. Näin ei kuitenkaan ole, sillä valitettavasti Halla-aholta puuttuu jotain hyvin tärkeää.

Ensin on tarkasteltava hänen vihaansa. Viha on parhaimmillaan välinpitämättömyyden vastakohta ja siksi ominaisuuksista jaloimpia. Mutta Halla-aholta puuttuu lämpö. Hänen vihansa ei hehku punaisena, höyryä tai polta sormia; hänen vihansa on kylmää ja pistävää kuin jääpuikko.

Tämä johtuu siitä, ettei Halla-aho puolusta ketään - hän vain vastustaa. Hän ei suojele sitä, jota rakastaa, vaan yksinkertaisesti vastustaa sitä, jota inhoaa. Hänen vihansa ei nouse taistelusta jonkun puolesta vaan taistelusta jotakuta vastaan. Hän lähtee hyökkäykseen ilman, että hänen selkänsä takana olisi ketään, jonka puolesta uhrautua. Tämä on valtava puute. Jos hän jotakin suojelee, niin asioita: arvoja, tapoja, kulttuuria. Tästä syystä hänen taistelunsa tuntuu ontolta; arvot, tavat ja kulttuuri eivät ole lihallisia. Ne eivät hengitä.

Vaikkapa kettujen puolesta maineensa, vapautensa ja terveytensä uhraavan kettupojan rinnalla Halla-ahon taistelu haisee pahvilta. Halla-ahon taistelussa ei ole hulluutta, paloa tai intohimoa - ja ilman näitä elintärkeitä ominaisuuksia ei taistelukaan tunnu oikein miltään. Hänen taistelunsa ei sytytä rakennuksia tuleen tai heitä kiviä ikkunoihin. Hänen taistelunsa on täsmällisesti ja vakain käsin viskottuja tikareita ja hiekoittamattomia jalkakäytäviä. Hänen taistelunsa ei ole rikollista. Hänen taistelunsa ei nosta kiellettyä virnettä huulillesi. Ja ennen kaikkea: hänen taistelunsa ei tuo tunnetta, että taistelija käy hyvyyden puolesta pahuutta vastaan, vaan tunteen, että taistelija käy järjen puolesta hölmöilyn kimppuun. Oikean taistelu Väärää vastaan ei ole mitään verrattuna Hyvän taisteluun Pahaa vastaan.

Vaikka Halla-aho kykenee lapsellisuuteen, ei hänen toimissaan ole lapsenmielisyyttä. Hänessä ei erityisemmin ole huumoria. Hänessä ei ole yllätyksiä. Kun hän nauraa itselleen, tuntuu nauru pakotetulta. Hänen lapsellisuutensakin on tylsää, seitsemän miljardia kertaa nähtyä. Hänen lapsellisuutensa on kyvyttömyyttä suhtautua omaan itseen kriittisesti ja ehdotonta puolueellisuutta: siksi, että vihervasurihipit ovat väärässä mamuasioissa, ovat he väärässä aivan kaikessa. Kasvisruokapäivä ei saa tapahtua, sillä se olisi voitto vihervasurihipeille. Niin, niin, vihervasurihipit eivät ehkä ole pahoja vaan naiiveja, siis liian hyviä, ja siksi lähtökohtaisesti väärässä. Heidän on kärsittävä, kohdattava hirmuinen rangaistus, epäonnistuttava asiassa kuin asiassa.

Toisin sanoen Halla-aho on puoluepoliittisten kahleidensa vanki eikä kohtaa asioita erillisinä asioina vaan osana milloin mitäkin ideologista kokonaisuutta (joko Väärää tai Oikeaa). Asiaa tärkeämpää on se, kuka asian ilmaisee. Tällainen asennoituminen vie häneltä paljon potentiaalisia kuuntelijoita. [Puheet lännen uppoamisesta olisi helpompi ottaa vakavasti, jos Halla-ahon suhtautuminen ongelmiin ja mahdollisiin katastrofeihin olisi johdonmukainen ja kypsempi; se, että ilmastonmuutoksesta puhuu perkeleen ituhippi, ei tarkoita, etteikö ilmastonmuutos olisi todellinen ongelma tai etteikö sille saisi tehdä mitään. Ja niin edelleen.] 



Kaikkein harmillisinta on, ettei Halla-ahon tyyli kestä loppuun asti. Minua eivät niinkään häiritse hänen - tsot, tsot - Asiattomat Kommenttinsa, vaan se, ettei hän pidä niistä kiinni. Hän selittelee ja pyytelee anteeksi: vitsi, vitsi, hei huumoria! Halla-aho ei osaa päättää, ollako asiallisen ympäripyöreä poliitikko vai paskamaisen suorapuheinen häirikkö, vaan jää tuskastuttavasti näiden kahden välimaastoon heilumaan. Hän tietää kyllä erinomaisesti, mitä tuhmasta kommentista seuraa - miksi hän siis laskee sitä alunperinkään vesille vain vetääkseen sen takaisin heti kun siihen reagoidaan? Onko tarkoituksena vain saada huomiota? Ei kai Halla-aho ole samanlainen Oman Itsen esittelijä kuin joulupukki-Soini?

Ei kai?

Nyt minun on jälleen vedettävä mukaan Perkeleen Ituhipit. Heistä parhaimmat edustavat ihanteellista anteeksipyytelemättömyyttä. Heistä parhaimmat sylkevät eivätkä selittele. He seisovat juttujensa takana vaikka valtakunnanlaajuisen lynkkauksen läpi.

Englannin pahamaineisin kettupoika Morrissey kauhistutti Normaaleja Ihmisiä heinäkuussa väittämällä, ettei Norjan joukkomurha "ollut mitään verrattuna siihen, mitä McDonald's tekee joka päivä". Aivan hourahtanutta! Ennenkuulumatonta! Eikö kunnon ihminen saa enää hampurilaista syödä ilman että Breivikiksi haukutaan? Toinen samanlainen sekopää on Pentti Linkola, joka haaveilee ihmisten järjestelmällisestä joukkotuhosta ja muotoilee nämä päiväunensa hyvin jäsennellyiksi virkkeiksi.

Huh mitä hulluja.

He eivät pyytele anteeksi.

Oli miten oli:

Hyvä (ei liian hyvä) Jussi Halla-aho, voisinpa pitää sinusta. Usko minua: Olen yrittänyt. Olen todella, todella yrittänyt.

Aloitan nyt "blogin"

En nuku.

Tai nukun, mutten 17-vuotiaalle kädelliselle riittäviä määriä; menen nukkumaan yleensä vasta sitten kun ulkoa alkaa kuulua töihinsä ja kouluihinsa suuntaavien ihmisten liikettä (tai siis kulkuneuvojen liikettä - joka tapauksessa nämä ihmiset istuvat niissä). Vajoan uneen voitonriemuiseksi pakotettu hymy huulillani.

Yöni ovat naurettavien ja joskus maanisten hetkien sarjoja. Syötyäni ruisleipää pimeässä olohuoneessa hapuilen todella masentavien kirjojen täyttämästä kirjahyllystä umpimähkäisesti jonkin kirjan - sitten palaan huoneeseeni saadakseni selville, että kirja on venäjänkielinen matkakertomus (tai jotakin venäjänkielistä joka näyttää matkakertomukselta). Sitten kirjoitan kolme lyhyttä muistiinpanoa, jotka olen muuttava oman kirjani lauseiksi aamulla (tai siis illalla). Pyörittelen käsivarsiani koska takaraivoni on puutunut. Avaan radion ja kuuntelen pinnallisia hittejä menneiltä vuosikymmeniltä. Tunnen yhtäkkistä lempeyttä koko ihmiskuntaa kohtaan: näen mielessäni sikoja tehokasvattavan pariskunnan, näen kuinka he asettuvat väsyneinä ja psyykkisten puolustuskeinojensa rauhoittamina nukkumaan, huokaan heltyneenä ja taputan heitä kuvitteellisella kädelläni (joka on kolmas käteni) päähän: voi voi, pikku kullat. Aamulla (tai siis illalla) armeliaisuuteni pelottaa minua.

Haluaisin lukea kaikenlaista, mutta Kaikenlaisen hankkiminen on niin monimutkaista. Se edellyttää yleensä jonkinlaista vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa, mutta pidän ympäröivälle yhteiskunnalle mykkäkoulua. Identifioidun lukeneeksi ihmiseksi, vaikka ylevimmät lukuelämykseni rajoittuvat Harry Potteriin (jota ei tietenkään tule väheksyä).

Ja kun pyöräilen ympäri kotikaupunkiani, katselen ahnaasti ihmisten ikkunoita. Nautin heidän idyllistään; minäkin voisin huolia sellaisen joutavan eli turvallisen elämän kuin he, ja tämä mahdollisuus lämmittää katkeraa sydäntäni: näen itseni syömässä joulukinkkua karppaavien tavallisten ihmisten ympäröimänä. Aamulla, ei vaan illalla ajatus herättää minussa pakokauhua.

Tulin täten kuvanneeksi erään syrjäytyneen suomalaisnuoren elämän, toisin sanoen omani, jota puolielän ylpeydellä. En todellakaan ole "elämääni" "tyytyväinen". Kuinka kauhistuttavan mitätön elämäni olisikaan, jos voisin olla siihen tyytyväinen.

Sitten (kohta?) kun olen jollekulle jotakin merkitsevä kirjailija, tällä kaikella on ehkä jotain väliä. Jopa minulle.