sunnuntai 3. elokuuta 2014

Älkää kuunnelko minua

kriisi: kärjistynyt, vaarallinen tilanne, käänne(kohta), murros, käänteentekevä muutos, taitekohta

Kaikki on hyvin. Kaikki on paremmin kuin koskaan. Mulla menee hyvin. Tapaan ihmeellisiä, hyviä ihmisiä. Pidän heistä. He pitävät minusta.

On ihan uskomatonta että valitan nyt. En ole varmaan koskaan valittanut niin paljon kuin viime aikoina. Ihan kuin olisin menettänyt jotain. Niin tietysti olenkin. Olen menettänyt yksinäisyyteni ja umpikujani.

Maailmassa on niin paljon hyvää ja kaunista. Maailmassa on niin paljon hyviä ja kauniita sieluja. Ensimmäistä kertaa maailma on auki.

Ei tässä olekaan mitään ongelmaa. Elämäni on yksinkertaisesti muuttunut. Kaikki tämä murehtiminen on ihan tervettä kriisiä. Tämä on iso juttu. Nyt kuuluukin tulla kriisi. Antaa sen tulla. Antaa sen olla. Antaa sen mennä sitten kun sen on aika.

Jos nyt katsoo niitä ongelmia, joiden takia ajattelin ryömiä takaisin maan alle, niin ne eivät ole kovin vaikuttavia: 1. Olin yhden yön kännissä ja onnellinen. 2. Tykkään ihmisistä.

Kenties yllä mainitut asiat eivät tarkoita, että olen läpikotaisin paha ihminen.

Älkää kuunnelko. Kaikki on hyvin. Se on vain vähän pelottavaa.

Joku sanoi että näytän tältä:

86 kommenttia:

  1. Yhdennäköisyys on häikäisevä.

    VastaaPoista
  2. Mulla oli viime yönä jonkinlainen hetkellinen hulluuskohtaus. Ilmeisesti kriiseilysi oli tarttuvaa, koska en tiedä mistä tämä muuten olisin saanut alkunsa. Olo on nyt huomattavasti selkeämpi.

    Aamulla olin niin väsynyt että nauratti ja töistä tullessa jo melkein itketti. En ehkä tule pitämään lomaa blogeista tai susta, mutta täytyy kaiketi yrittää opetella nukkumaan kun on sen aika. Se on aika hiton vaikeaa, koska parhaat jutut syntyy yleensä öisin.

    Hyvä jos susta nyt tuntuu jo tältä eikä itseinhoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Oon pahoillani että tartutin tyhjänpäiväisen Eksistentiaalisen Darrakriisini sinuun. Selviydyn tästä vielä voittajana. Tai häviäjänä, mutta selviydyn kuitenkin.

      Poista
    2. Ei se mitään, univajeeni vain kusee minua silmään ja silloin on helppo heittäytyä hulluuteen.
      Tietenkin sä selviydyt, se on ehdottoman tärkeää.

      Poista
    3. Mulla oli sulle jotain sanottavaa, mutten enää tajua mitä se oli.

      Poista
    4. Jos se juolahtaa mieleesi ole hyvä ja kerro, olisi mukava tietää.

      Poista
    5. En oikein tiedä. Oletko keksinyt mitä teemme Asiallemme, Sinä ja Minä?

      Poista
    6. En laisinkaan. En tiedä mitä sille voisi tai pitäisi tehdä. Toki tämä on outoa ja kummaa ja jotenkin todellisuudesta irtautunutta, mutta se on myös kyllä aika jees.

      Näin tänään ystävääni jonka olen tuntenut 8 vuotta, ja joka oli käytännössä elämäni tärkein tyyppi yläasteella. Hän on varmaan pitkäaikaisin läheinen ystäväni. Puhuin hänen kanssaan siitä, miten kaikki ihmissuhteeni ovat jotenkin hirvittävän vakiintuneita. Sellaisia että ne oikeastaan jo ottaa itsestäänselvyyksinä ja unohtaa siksi toisinaan arvostaa sitä mitä on. Tykkään tästä meidän hommasta siksi, ettei siinä ole mitään muuta itsestään selvää kuin se, että voi puhua totta.

      Poista
    7. Aivan. Anteeksi että soitin sulle.

      Poista
    8. Ei ole mitään anteeksipyydettävää. Voit soittaa mulle aina jos tahdot, ja jos olen tajuissani enkä keskellä jotain (esim. töitä) lupaan myös vastata.

      Poista
    9. Oletko yleensä tajuton ollessasi keskellä töitä? (Miksi kysyn tätä? Älä vastaa. Olen järjetön!!!!!!!! Hehehe!!!!!!! Mitä?)

      Poista
    10. Henkisesti kaiken aikaa. On välillä oltava jos tahtoo selvitä päivistä kunnialla.

      Nukuitko yhtään?

      Poista
    11. Nukuin ehkä 4 h.

      ..........................................................................................
      ..........................................................
      .........................

      Mulla on nyt suuri tarve luoda pitkiä välimerkkiketjuja.

      ..........................................

      Dddd.

      .................

      Poista
    12. Sun kannattaisi ehkä nukkua enemmän, sillä se voisi ehkäistä tarvettasi luoda pitkiä välimerkkiketjuja. (Tämä logiikka ei ehkä ole aukoton, mutta lähestulkoon.)

      Mä tahtoisin nukkua kaiken aikaaaaaaa.

      Poista
    13. Mitä nyt tapahtuu? Oletko päässyt uusiin johtopäätöksiin alueella Mitä Nyt Tapahtuu?

      Poista
    14. Mitä haluaisit seuraavaksi tapahtuvan? Pitääkö tapahtua jotain mullistavaa?

      Ihanteellista olisi että nukkuisit vähän enemmän ja olosi helpottuisi, minkä jälkeen voisimme ehkä jonain iltana mennä ja humaltua ja voisit kertoa minulle kaiken puutarhabileistä ja Kalliosta ja muista seikkailuistasi.

      Poista
    15. Ei! Ei! En tiedä! EI!

      T e h d ä ä n N i i n!!!!!!!!!

      Poista
    16. Yllä oleva on tähän asti oudoin vastaus jonka olen kirjoittanut.

      Poista
    17. Se on kieltämättä outo. En tiedä miten minun pitäisi reagoida siihen ja muihin omituisiin vastauksiisi jotka sisältävät paljon välimerkkejä.

      Poista
    18. EN MINÄKÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Poista
    19. Hauskaa että tämä vaikuttaa siltä kuin huutaisin, vaikka oikeasti makaan hiljaa tietokone sylissäni.

      Poista
    20. Pidän enemmän hiljaa tietokone sylissään makaavasta sinusta kuin huutavasta. Kirjoitettu kieli ja internet ovat sillä tavalla hassuja, ettei kukaan tiedä mitä oikeasti ajattelet tai teet. Se on vähän pelottavaa. En pidä caps lockista tai huutomerkeistä. Ne saavat silmäni särkemään.

      Poista
    21. OLEN PAHOILLANI!!!!!!!!!!!!!!!!

      Ihan oikeasti olen. Bghah

      Poista
    22. Aiheutat mulle hieman fyysistä kipua tekemällä noin. Epämiellyttävyyden tunnetta ainakin ja runsain mitoin.

      Poista
    23. En tee sitä enää.

      En tee sitä enää.

      Poista
    24. Kiitos.

      Tietenkin on oma päätökseni lukea näitä. Olisi aika vaikeaa olla lukematta. Aaa. Menen töihin. Siellä olen normaalisti ja hymyilen asiakkaille ja ehkä he hymyilevät minulle takaisin.

      Poista
    25. Kiellän sinua olemasta normaalisti!

      Okei. Ole vaan. Ole vaan.

      Poista
    26. Ehkä olen hetken epänormaalisti ihan vain koska melkein pyysit. Luulen että tuo paikka on nähnyt multa melkein kaiken. En tiedä mikä olisi sille epänormaalia.

      Poista
    27. Voi luoja että olen väsynyt. Älä mene töihin, mene nukkumaan. Olet kuitenkin lähdössä sieltä kohta, mitä väliä? Minä menen nukkumaan.

      Poista
    28. Lähdin jo, olen matkalla. Tarviin nää rahat ja positiivisen suosituksen pomolta kun lopetan. Yritän olla vastuullinen nuori aikuinen. Nuku sä, tarviit sitä enemmän. Mä nukuin jo 11 tuntia viime yönä ja se on kuulemma vähän liikaa.

      Poista
    29. 11 tuntia on ihan ok. Ei tarpeeksi mutta ihan ok.

      Poista
    30. Onko sulle mikään tarpeeksi?

      Luin jostain että yli 9 tuntia yössä nukkuvat (aikuiset) sairastuvat todennäköisemmin sydän- ja verisuonisairauksiin. Kuolen siis luultavasti niihin. Toivottavasti nukkuessani.

      Poista
    31. Rock'n'roll. Sleep as if you'll live forever, live as if you'll die today.

      .....

      Poista
    32. Musta tuntuu että sä et nuku. Mikset sä nuku?

      Poista
    33. Mistä päättelit sellaista?

      Poista
    34. Nukkuvaksi ihmiseksi kommunikoit hälyttävän hyvin tietokoneen välityksellä.

      Kohta en enää voi kommunikoida kanssasi koska sitten on työskenneltävä ihan oikeasti. Sillä välin säkin voit oikeasti nukkua. Oikeasti.

      Poista
    35. Toivon todella sydämestäni että nukuit. Jos et, niin nyt on hyvä aika. Oot vielä vähän liian nuori sekoamaan unenpuutteen takia. Voit kokeilla sitä kymmenen vuoden päästä uudelleen, mutta nyt ei ole vielä sen aika.

      Poista
    36. En nukkunut. En tiedä miksi. En tiedä miksi.

      Poista
    37. Niin arvelinkin. Mäkään en nukkunut. Nyt menen kotiin ja pelkään etten nuku sielläkään. Sitten nousen neljältä ja haluan itkeä ja nauraa ja kuolla. En käsitä miten sä selviät näistä päivistä, mutta haluan että nukut ennenkuin tavataan taas jottet voi pahoin kaiken aikaa. Se alkaa muuten tuntua henkilökohtaiselta.

      Poista
    38. Älä huoli, voin pahoin kaikkien seurassa, koska seurasta riippumatta olen aina myös itseni seurassa. Sitä en voi paeta. Itsessäni asuvat kaikki ne neuroosit ja järjettömyydet joiden takia voin pahoin.

      Tavataan milloin vaan. Sano joku aika ja paikka.

      Poista
    39. Onpa ikävää. Voisitko silti nukkua ennen kuin kohtaamme? Jos aiot nähdä jonkun kaikkina muinakin öinä en halua tuhota uniasi.

      Ainoat järkevät/mahdolliset ajat humaltua kanssani seuraavien viikkojen aikana ovat tämä lauantai tai ensi viikon perjantai. Sitten lennän taas pois. Viikonlopuissa on vain se vika että kaikki muutkin tekevät silloin samoin. En tiedä paikasta vielä, mutta jossain Kalliossa on varmasti hyvä, pidän Kalliosta. Siellä on hämärää ja edullista, sellainen sopii mulle parhaiten.

      Poista
    40. Yritän nukkua tässä yön tullen.

      Lauantai kuulostaa ihan hyvältä. Katsotaan, katsotaan.

      Poista
    41. Se olisi mukavasti tehty. (En tiedä miksi mulla on tällainen henkilökohtainen pakkomielle sun nukkumisistasi, olen pahoillani.)

      Lauantai voisi onnistua. En mene sunnuntaina töihin. Ja olen ollut jo monta päivää selvinpäin.

      Poista
    42. Älä ole pahoillasi, se on herttaista.

      Selvä. Kenties lauantai. Rälläisin tosin mieluummin jonain hiljaisena arki-iltana.

      Poista
    43. Argh. Olen koko ajan sietämättömän hermostunut + ailahteleva + kiimainen + omituinen. Älä puhu minulle, olen sietämätön.

      Poista
    44. Herttaista. Herttainen on ehkä viimeinen sana jolla kukaan on ikinä viitannut mihinkään muhun liittyvään. Kiitos, tämähän on hauskaa.

      Minäkin, mutta päivät ovat vähissä. Kaikkina muina aamuina paitsi sunnuntaina mun pitää mennä töihin, ja olen oppinut tähän mennessä olemaan menemättä töihin krapulassa. Se on kammottavaa, ehkä pahimpia asioita joita tiedän.

      Puhuin sinulle. Anteeksi. (En pyydä tätä anteeksi tosissani, koska en voisi olla pahoillani siitä) On ihan ok olla kaikkia noita asioita, vaikka myönnän että yhdistelmänä ne ovat varmasti hankala.

      Poista
    45. Äläkä nyt imartele itseäsi: et ole lähestulkoonkaan sietämätön.

      Poista
    46. Ainahan voit lintsata töistä. Vie tämä elämänohje minulta mukanasi hautasi lepoon.

      Kai odottelen nyt vain, että lakkaan olemasta hermostunut, ailahteleva, kiimainen ja omituinen.

      Poista
    47. Höh, älä höpsi. En voi lintsata töistä. Eikä mulla ole varaakaan tehdä niin. Sitä pitäisi selitellä ja vihaan selittelyä.

      Entä jos et lakkaa koskaan olemasta noita asioita? Mitä sitten tapahtuu?

      Poista
    48. No, hermostuneisuuteni, ailahtelevaisuuteni, kiimaisuuteni ja omituisuuteni on usein ihan siedettävällä tasolla. Nyt se on sietämättömällä tasolla. Tunnetko jotakuta ihmispsykologiaa tuntevaa henkilöä, joka voisi paitsi kuunnella valitustani, myös harrastaa seksiä kanssani?

      Poista
    49. Ei ole kovin reilua että kyselet multa asioita ja kiellät sitten vastaamasta. On vaikeaa käydä keskustelua niin.

      Haluaisin kuitenkin tietää ajattelitko valittaa samalla kun harrastatte seksiä? Se kuulostaa nimittäin aika extremeltä.

      Poista
    50. Pidän todennäköisenä että valittaisin koko ajan harrastaessani seksiä. Tai oikeastaan pyytelisin anteeksi.

      Poista
    51. Mitä ajattelit pyytää anteeksi?

      Poista
    52. Sitä, että joku joutuu harrastamaan seksiä kanssani.

      Poista
    53. En usko että kukaan tekisi sitä velvollisuudentunnosta. Paitsi jos kyse olisi jonkinlaisesta sopimuksesta tai prostituutiosta. Väittäisin kuitenkin ettei sun tarvi turvautua kumpaankaan ja silloin ihminen jonka kanssa olisit tilanteessa ei varmaan kokisi 'joutuvansa harrastamaan seksiä kanssasi'.

      Poista
    54. Kuulostaa hitaalta ja mutkikkaalta prosessilta. Sellainen ihmisen hurmaaminen vapaaehtoiseksi. (Ps: En suunnittelut raiskaavani ketään.)

      Poista
    55. On ensiarvoisen tärkeää ettet suunnittele raiskaavasi ketään, se olisi ikävästi tehty. Varmasti löytäisit suhteellisen helposti jonkun joka tekisi sen kanssasi vapaaehtoisesti. Elin kuitenkin luulossa ettet haluaisi. Tai että haluaisit, muttet kuitenkaan voisi. Ihmiset harrastavat seksiä toistensa kanssa vallan heppoisin perustein. Se on melkein naurettavaa.

      Poista
    56. Raiskaaminen on alue, jota en ole ajatellut valtaavani.

      Kenties voisin. Mieluiten ihmisen kanssa jota en tuntisi, niin sitten hän ei nauraisi minulle aina kun tapaisin hänet.

      Poista
    57. En varsinaisesti näkisikään sinua raiskaajatyyppinä.

      Vaikuttavatko tuntemasi ihmiset siltä että jos harrastaisit heidän kanssaan seksiä he nauraisivat sinulle aina kun kohtaisitte? Tuntemattomat harrastavat keskenään seksiä kaiken aikaa. Se on omituista.

      Poista
    58. En tiedä. En tiedä!!!!! Räjähdän tähän keskusteluun.

      Poista
    59. Tarkoitukseni ei alkuunkaan ollut räjäyttää sinua, minusta on vain mukavaa puhua kanssasi erinäisistä asioista. Esimerkiksi toistensa kanssa seksiä harrastavista tuntemattomista. Haluatko että lopetan puhumisen?

      Poista
    60. En, koska sitten en tiedä kenelle menisin puhumaan seksistä.

      Poista
    61. Onpa hauskaa olla se tyyppi jolle voit puhua seksistä. Eihän tätä muuten tarvi määritelläkään. Sopii.

      Musta tämä on jännittävää. Sulla on jännittäviä käsityksiä itsestäsi harrastamassa seksiä. Seksihän on itse asiassa aika tylsää suurimman osan ihmisistä kanssa. Tai ei ehkä tylsää, mutta tavanomaista. Ehkä joillekin se on tajunnanräjäyttävää kaiken aikaa, en tiedä.

      Poista
    62. Voit olla se tyyppi, jonka luokse hakeudun Kiimaisena. En siis harrastamaan seksiä vaan puhumaan siitä.

      Poista
    63. Koko elämäni olen haaveillut että voisin olla jollekin Se tyyppi. Ja nyt olen. On vaikea päättää mitä teen loppuelämälläni kun tämä unelma on nyt täytetty.

      Poista
    64. EN PYSTY NUKKUMAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      AUTA MINUA

      Tämä on tietysti liikaa pyydetty.

      Poista
    65. Et voi olla hiljaa nyt.

      Me olemme ainoat kaksi ihmistä hereillä maailmassa. Auta minua.

      Poista
    66. Vau, kohta soitan sinulle

      Poista
    67. Haluaisin auttaa sinua. En tiedä miten se tapahtuu. Miten se tapahtuu?

      Poista
    68. PELASTA MINUT

      En tiedä. En todellakaan tiedä miten pelastat minut.

      ...

      Poista
    69. Koska sä oot viimeksi nukkunut?

      Huojentavaa on että valveillaolon aikanakin otat mikrounia, silmänräpäyksiä. Joten et luultavasti kuole unenpuutteeseen. On silti aika kivuliasta katsoa hereilläoloasia. Haluaisin pelastaa sinut, todella haluaisin. En tiedä voiko ketään pelastaa.

      Poista
    70. En muista.

      Haluaisin itkeä, mutta olen liian onnellinen siihen. Haluaisin rauhoittua, mutta olen liian surullinen siihen.

      Poista
    71. En tiedä mitä sun pitäisi tehdä nyt. Tilanteesi kuulostaa kamalalta ja kivuliaalta. Olla onnellinen ja surullinen ja uuvuksissa samaan aikaan. Nukkuisin puolestasi jos se olisi mahdollista. Olen nyt töissä. Täällä on kuumaa ja omituista. Täytyy tehdä jotain.

      Yritä pysyä kasassa. Olisi kamalaa jos et pysyisi.

      Poista
    72. EN OIKEASTI YMMÄRRÄ MIKÄ MINUA VAIVAA!!!!! SIIS MIKSI???? OLEN NYT TÄLLAINEN??!?!?!?!?!??!

      Taidan kuolla. Sitä ennen suutelen sitä jota rakastan. Jos hän suostuu.

      Poista
    73. Vaikea sanoa, ehkä mielesi on ylikuormittunut kaikesta mitä elämässäsi tapahtuu.

      Et sä kuole. Kannattaa silti suudella rakastaan jos hän suostuu. Ei siinä häviä mitään.

      Poista
    74. Jflgöhgfgh.

      Ffkgllöääkhg.

      Poista
    75. Näyttääkö se siltä että se tarkoittaa jotakin? Sillä itse en tiedä.

      Poista
    76. Ei, näyttää nimenomaan siltä ettei tämä tarkoita mitään, mutta ajattelin että ehkä siinä oli piiloviesti jota en käsittänyt.

      Elättelin myös toiveita että hiljaisuudellasi olisi jotain tekemistä unen kanssa.

      Poista
    77. Piiloviesti oli että rakastan sdkölf ja olen sfdlj ja menen ä'ö'ghj.

      !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      NUKUIN KYLLÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Poista
    78. Sehän kuulostaa kiintoisalta.

      Hei olen ylpeä sinusta!

      Poista
  3. Voi vittu. Jotain lumoavaa tossa on

    VastaaPoista

Sano mulle jotain tai kuolen